perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä 2016 - pääsiäisvaellus mökillä ja matkavinkki Fatimaan

 Kasvihuoneen muuntautumisleikki - pääsiäislook viime vuodelta.

Lunta ja kylmää on ollut niin paljon, että ehdin 
vasta äsken tehdä 2016 version pääsiäisvaellukselle.
Meidän siskojen pääsiäisvaellus rajoittuu noin 200 metrin matkalle eli 
mökkiemme välille. Se alkaa jostain ja päättyy yleensä tänne meidän
kasvihuoneeseen. Kilistellään skumpalla ja ehkä sahdilla. 

Lauantaina lähdemme karkottamaan noidat lehmänkelloja kilistellen. On muuten tosi pitkä perinne, josta moni ei edes tiedä. Se menee näin: pääsiäislauantai-iltana lähdemme pimeässä naapureille toivottamaan hyvää pääsiäistä. Hiivimme hiljaa talojen nurkille, kilisyttelemme kelloja oikein kovin ja talonväki häätää meidät vesiämpärein ja perään juoksemalla pois. Tapa lienee hämäläinen ja Heinolan ja Pertunmaaan suunnalla tunnettu.
Vuosia sitten mukana oli kymmeniä nuoria aikuisia. Nyt tapa on siirtynyt
ainakin meidän lasten kautta eteenpäin.

Meidän oma Neitsyt Maria.
Olimme viime kesänä Portugalissa ja ystävämme Joao halusi näyttää meille
pyhiinvaelluspaikan 100 km Lissabonista pohjoiseen, paikka nimeltä Fatima.
Neitsyt Marian sanotaan ilmestyneen siellä 1913 kolmelle lapselle:Lucialle, Jacitalle ja Fransescolle. Lisää Fatiman kolmesta salaisuudesta löydät 
googlettamalla. Mutta valtavista pyhiinveltajien määristä on kyse.



Vaikuttava näky Fatimasta, pilvet toivat omaa dramatiikkaa.
Mieti, miten yksinkertaisella tavalla tuotu esiin ristillä roikkuja.

Ilta Fatimassa, normi tiistai ja väkeä oli valtavasti. Miten me Suomessa, Lahdessa keksisimme tällaisen vetonaulan ja tarinan? Itse tälle alueelle ei ollut mitään pääsymaksua. Mutta ravintolat ja hotellit oli buukattu täyteen.
Pidin paikasta, ei tullut yhtään rahastuksen makua.

Minun pääsiäiskoristeet: helmeilemällä tehtyjä ikoneita ja
munia. Ostan aina matkoilta munan pääsiäisvarastoon.
Viimeisin on laavamuna Etnalta, kunhan läydän sen jostakin..

 Munakynttilöitä löytyy Finnmarin myymälästä.
Ikonit tein helmeilemällä..neulaan pujotettiin siemenhelmiä..hidasta puuhaa.

Vanha syksy ja uusi kevät kohtaavat. Yrtit säilyttävät
tuoksunsa talven yli kasvihuoneessa. Erityisesti minttu
tuoksuu taivaalliselta.

Viiriäisenmunia, kanojen munia ja muna rubiineilla, oikeesti.

 Herkkuja lintukavereille. 
Keräilin kaikki mahdolliset siemenet
kaapeista. Sulatin paketin kookosrasvaa ja kohta ulos hyytymään.
Yhdestä kookosrasva kimpaleesta tuli kahteen tällaiseen 
vuokaan hyvä kakku. Katsotaan kelpaako muille kuin hiirille!

Valmista tuli.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Vitsoja, munia - täysi-ikäisyyttä vai täysitsekkyyttä 2016

Tein eilen vitsoja aikuiseen makuun. Voisin vitsoa nykypäättäjiä ja  leikkausaikeita. Täysi-ikäisyydestä tai täysitsekkyydestä juttua alempana ;-)
Olen tykästynyt ko. höyheniin,
mutta mieluusti meille kelpaa värikkäät vitsatkin, tervetuloa pikkuiset.
Hervottomaan pääsiäistunnelmaan pääset katsomalla


Kiinnitän 3-4 höyhentä ohuella rautalangalla yhteen. Pysyvät hyvin kiinni.
Jopa niin hyvin, että mökilläni on viimevuotisia höyhenvitsoja siistissä kunnossa.

Sinooperi on täynnä kaikkia ihania vinkkejä.
Innolla odotan, millaisilla vitsoilla minua vitsotaan!
Tässä tekemiäni vuosikertamunia. Tekniikka on helmeily, ja tuo 
isoin muna on päällystetty pilkotuista erivärisistä peilinpalasista ja laseista.
Tämän vuoden muna on vielä ajatusasteella.

Finnmarin myymälöistä löytyy myös kivoja munia jos ei viitsi
itse väsätä.


Esikoisemme täytti 18v. Mielenkiinnolla seurailin hänen ajatuksiaan ja odotuksiaan mitä täysi-ikäisyys hänen ikäpolvelleen tarkoittaa. 
Juu kyllä, kaljaa pääsee ostamaan ja ei tartte enää kysellä
vanhemmilta lupaa menoihin. Autokouluun, ajokorttia, omaan huusholliin muuttamista. 
Sitten voi vielä päättää kenen kanssa hengailee ja 
seurustelee, voi elää täysin MINÄ-elämää, toteuttaa unelmiaan ja itseään sekä tehdä uraa.

Voiko olla niin, että on olemassa sukupolvi jolle nuo jutut ovat jääneet päälle?
Päättelen näin, kun seuraan tuttavapiiriä ja yhteiskuntamme päättäjien edesottamuksia ja touhuja. Tämäkö on nyt tulosta 90-luvulla tulleesta uudesta uskonnosta - RAHA ja MARKKINATALOUS. Nyt tuon ajan ihanteiden omaksuneet ovat noin 40-50 vuotiaita ja toteuttavat tuota ihannetta. Esko Seppäsen ja Jan Vapaavuoren uudet kirjat kertoo karua kieltä. Siinä ei paljoa paina suku, vanhemmuus, avioliitto, lapset ja inhimillisyys.

Mitä olen itse aikuisena oppinut?
1. Opintolainaa voi ottaa: olen kahteen tutkintoon ottanut ja takaisin maksanut.
2. Inhimillisyyttä ja nöyryyttä elämää kohtaan: Olin ollut 5 vuotta aikuinen, kun äitini kuoli ja 7 vuotta kun isä menehtyi. Siitä lähtien omillani.
3.Pidä rakkaista huolta: kolme siskoa auttaa hädässä, onhan meillä yhteisiä kokemuksia menetyksistä.
4. Olen opettanut lapsille inhimillisyyttä: ottanut esim. hautajaisiin, vienyt sairaan kummitädin luokse, painottanut että on oikeus olla heikko ja sairas. 
5. Tosiluonteesi paljastuu silloin kun joudut mukavuusalueesi ulkopuolelle. Minä-ihmisen puhelin hiljenee ja kaveruus katoaa vaikeiden tilanteiden kohdatessa. 

Ajatuksia on aina ollut tarve jakaa ;-)
Teininä kirjoitin aforismeja ja juttuja vihkoihin ja leikkelin lehdistä kuvituskuvia. Valtaosa oli siis kopioituja eli muiden kirjoittamia.
Nyt nuoret tekevät samaa facessa, instassa yms. Vain välineet ovat muuttuneet!



No mutta, anyway, jatketaan askarteluilla....

Nyt on luvattu koviakin pakkasia yöksi. Muniahan nämäkin 
ovat - jäämunia. Nämä onnistui vasta kolmannella kerralla.
Niksi piili siinä, että pakkasta pitää olla reilusti.

Idean sain näihin TÄÄLTÄ, kurkkaa ja kokeile

Hennon haurasta jäätä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Birdhouse ja ladyjen pöllöretki

Nyt tulee Australia meidän pönttölaaksoon. Isa on enää kolme kuukautta
ausseissa ja olkoon tämä muistona meille tuosta ajasta.

Huvittuneena olen kuunnellut miljoona pönttöä - talkoita,
jossa siis houkutellaan ihmisiä tekemään kolopesijöille koteja.
Veikkaampa että tuloksena on ne miljoona "luonnollista",
millintarkalleen tehtyä, tarkasti porattua reikää, tietyille linnuille
 ja maalaamattomasta puusta, tottakai!
Lahden torilla oli joku aika sitten varsinainen kavalkadi asiantuntijoita
neuvomassa/luennoimassa edellisistä aiheista.

No huhuh, tekemättä jäisi minulta jos pönttöjen teko noin totista hommaa on.
Alla vähän tarinaa elävästä elämästä, mukavasta touhuamisesta mikä tuottaa iloa.

Yksi hullu idea Villa Rieveliin oli tehdä pönttölaakso.
On siellä aiemminkin ollut muutamia, niitä harmaaksi mennneitä
lautalaatikoita.
Aluksi mieheni teki toiveideni mukaan ja myös omilla kaavoilla erimallisia
pönttöjä. Minä maalasin marimekon pallokuvia, kreikkavärejä yms. 
Linnut löysivät ne ensimmäisenä kesänä ja vieraillakin oli mukavaa kiertää
pihapiiriä, samalla seuraillen lintuja.
Nyt on kokemusta toistakymmentä vuotta tästä harrastuksesta,
ja fakta on tämä: linnut ottavat maalatun pöntön kodikseen ihan kuin maalaamattomankin. Pöntön reiän koko on ollut kutakuinkin sama, koska 
meillä pesii ainoastaan tiaiset ja kirjosiepot. 

Pitihän merkitkin kokeilla...

Lähiviikonloppuna on tarkoitus pitää Ladyjen pöllöretki
meidän mökkimetsissä. Katsotaan sellainen päivä, jolloin on
kirkas ilma - ihan sillai extempore saatan kutsua ;-)
Ainiinvielä..
Pöllöretkellä asiantuntijoina ovat osallistujat. Jokainen saa
selvittää pöllöjen äänet yms aiemmin. Tiukkapipoinen sääntöjen noudattaminen 
ja "asiantuntijoiden" sokea uskominen on kielletty.
Soppaa, saunaa ja skumppaa. Saunan kuistillakin kuulee pöllön kutsuja.
Palataan!

Talvi hellittää otettaan!

Löysin Prismasta kirsikkapuun oksia. Silmut olivat
jo isoja ja päivän päästä ensimmäiset kukat puhkesivat.


 Muutamasta kerrotusta neilikasta saa kivoja asetelmia.

Juhlitaanko jotakin kirsikankukkien alla?