perjantai 29. tammikuuta 2016

Blinibrunssi poikani kanssa

Päätin yllättää 16v poikani raskaan kouluviikon päätteeksi.
Nyt on blinien sesonkiaika ja ne ovat olleet mädin kanssa meidän perheen herkkua koko elämän ajan. Suosittelen muillekin.

Tällaisen setin pyöräytin.
Blinejä 6 kpl
Maustekurkkua, punasipulia ja smetanaa
Muikunmätiä, punasipulia, mustapippuria, suolaa
Metsäsieniä paistettuna, savuporosiivuja
Kylmäsavulohitartar
Lämminsavulohta, piparjuurikermaa



Blinejä 6-8 kpl

1 prk kermaviiliä
10 g hiivaa
1,5 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria

Lämmitä kermaviili mikrossa ja lisää hiiva.
Sekoita nämä keskenään ja anna tekeytyä 2-3 tuntia. Turpoaa paksuksi.

2/3 dl kuumaa maitoa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 tl suolaa
loraus olutta
1 valkuainen vaahdotettuna

Lisää loput kermaviili-jauhotaikinaan varovasti käännellen.
Laita blinipannulle tai normaalille pannulle voita ja noin 3 rkl taikinaa.
Paista kohtalaisella lämmöllä 5 minuuttia pere puoli.
Laitoin kauhalla taikinaa lorauksen ja lastalla
muotoilin blinin pyöreäksi.
Käytä reilusti voita, sitä parempia tulee.
Käryävää hommaahan tämä kylläkin on, mutta 
kerta vuoteen sen kestää.

Muikun mäti on mielestäni parasta, koska munat ovat pieniä ;-)
Ostin Lidlistä 100 g ja oli laadultaan erinomaista. 
Sekoitin hieman punasipulikuutioita, mustapippuria ja ripauksen suolaa.
Tilliä ja sitruunansiivu koristeeksi.
Kirjolohenmäti on halvinta, isomunaista ja vetistä.
Siianmäti kellertävää ja sopii miedon makunsa kera myös blinien kanssa.
Ystäväni Seija sanoi aina, että ei olisi kiva olla rouva made...


Kylmäsavulohitartar 

Pakasteesta löytyi vielä jouluista kylmäsavulohta 
noin 100 g (10 cm pätkä), pilko.
1 rkl majoneesia, 1 rkl ranskankermaa, tilliä 2 rkl, suolaa ripaus
1/4 omenaa pilkottuna (ilman kuorta)
1/4 valkosipulinkynttä
sitruunamehua 1 tl. Sekoita kaikki sekaisin.

Viskimaustettua lämminsavulohta löytyi cittarilta,
sellanen 10 cm pala. Vatkasin kermaa 1/2 dl ja sekaan piparjuuritahnaa
2 cm. Koristele.

Jokiravunpyrstöjä 100 g ja paljon tillisilppua.

Tämä meni välipalasta ja iltaruoasta. Jäi vielä seuraavaksi päiväksi.
Olimme molemmat niiin täynnä, että iltapalakin jäi väliin.
Sitäpaitsi, tämän aterian hinnaksi tuli vajaa 20 euroa.
Päivän tarinat tuli kerrottua molemmin puolin ja 
kiva fiilis jäi yhteisestä hetkestä teinin kanssa. Kiitos Miska seurasta.

Lautaset löytyivät Finnmarin tehtaanmyymälästä hintaan 2,90 e. 
Tällaisista on ollutkin pula blinipöydässä.

Pakastesieniä löytyi Lidlin pakastealtaasta.
Käytin 1/3 pussista ja maistuivat pääasiassa herkkutateilta.
Paista jäisinä voissa kuivan rapsakoiksi ja lisää porosiivut.






tiistai 26. tammikuuta 2016

Ystävänpäivä tulossa - tällainenko on paras ystäväsi?


Huomaatko kuvassa jotakin ihmeellistä ?
Voiko ystävältä parempaa läsnäoloa odottaa kuin tuossa kuvassa?
Käsissä ei ole älypuhelimet, jotka vievät kaverukset pois toistensa läheltä.
Väitän, että monen ystävän on korvannut älypuhelin, padi tai tietsikka:

Pidät sitä kädessä lähes taukoamatta, olet koko ajan valppaana josko sillä
on sinulle jotakin asiaa. Huolestut, jos siinä on jotain häiriöitä.
Vaikka olisit ruokapöydässä, kokouksessa, läheistesi kanssa tai muuten vaan, olet valmis välittömästi katsomaan onko sillä hätä ja valmis auttamaan.

Pidät sitä talvella lämpimässä, jotta kosketus ei häiriinny.
Illalla otat sen mukaan sängyn viereen, valvot, että sillä ei ole enää asiaa.
Aamulla ensimmäisenä otat sen käteesi ja toivotat hyvät huomenet.
Pidät poskeasi vasten, katsot sitä silmiin ja kuiskit huulilla, kuuntelet tarkalla korvalla mitä se sinulle tauotta syöttää.
Haluat olla kaikkialla hänen kanssaan, lähellä. Se pitää salaisuudet joita et muille halua kertoa tai kenenkään huomaavan.

Olet ylpeä siitä, uudesta mallista.
Se pelastaa sinut pinteestä, kun joku ihminen yrittää lähestyä sinua.

Hyvältä ystävältä saat seuraa, luottamusta, kosketusta, hellyyttä, huomiota,
hyväksyntää, jakamista, hän pitää puoliasi, herättelee.

Mitä jos huolehtisit läheisestäsi samalla intensiteetillä kuin teknisistä vermeistä?
Vai onko sinulla edes sellaista ihmisystävää?




Tämä kuva saa minut palaamaan todellisuuteen, siihen maailmaan missä haluan elää. Hemmettiin hetkeksi hästägit, facet, whatshapit jne.. 

Viimeisen puolen vuoden aikana, ystävyyden merkitys on korostunut elämässäni. Useat tuttavapariskunnat  ovat päätyneet erkanemaan yhteiseltä
taipaleelta yllättäen. Askeleet ovat olleet raskaita, ajatukset ystävyyksien jakautumisista kaivertaa mieltä. 

" Kirjoita itsellesi kirje, kerro kirjeessä ketkä ovat elämäsi tärkeimmät ihmiset ja miksi? Laita kirjoituspöydän laatikkoon ja ota esiin jos ystävyydet ihmetyttää.
Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset ja panosta heihin. Vai löytyykö sieltä vain älypuhelin? 
Monet eivät edes koskaan pysähdy ajattelemaan, ketkä kuuluvat lähipiiriin, sosiaaliseen viitekehykseen. Onko lähipiiriisi ujuttautunut ihmisiä, jotka eivät sinne kuulu", herättelee Aki Hintsa kirjassaan Voittamisen anatomia.

Hintsa kertoo että loppuunpalaneet supersuorittajat ovat hänen asiakaskunnassa yliedustettuja. Heillä on kaikkea muuta kuin vapaata aikaa. Työminä on kaapannut identiteetin. Kuka hän oikeastaan on ja mitä haluaa, riittämättömyyden tunne vaivaa. Korjausliikettä tehtiin vasta nyt, kun avioliitto oli viittä vaille karilla ja terveys pettänyt. 

Mitä jos laskisi "äly-ystävän" nukkumaan kahta tuntia ennen kuin itse painat pään tyynyyn. Annat sen nukkua 7 tuntia putkeen. No miksi?
Jos ihminen nukkuu vain 6 tuntia yössä kahden viikon ajan, hänen suorituskykynsä laskee samalle tasolle kuin jos olisi ollut vuorokauden nukkumatta.

Täältä voit lukaista mieheni some purkauksen 

Hyville ystäville voi antaa muutakin kuin tekstarin, face-viestin.
Tai ystävä voi yllättää ihanasti, kuten alla oleva kuva kertoo.
Keramiikka-ope Eevastiinalta eilen saatu yllätyksenä viherjauhetta,
olisko yhteiseltä kurssiviikonlopulta? Kiitos!







perjantai 8. tammikuuta 2016

Matkavinkki Vietnamin suunnalle - kokkikurssi, Snowdenin jäljillä, kahviyllätys, lintumiehet

Vietnamissa joulunaika 2015:
Ruoka, kulttuuri, Edward Snowdenin jäjillä, Vietnamin sota,
siirtomaa-aika, kahviyllätys, kukkotappelu,
miesten lintupäivähoito, yrittäjät, nuudelitehdas, Chef Dati ja kokkikoulu.
Tästä koostui retkemme. 
Tässä linkki mieheni tekemään videoon Vietnam December 2015

Etsin aina jotain juttuja mikä liittyy paikkoihin.
Jouluaaton vietimme Hong Kongissa The Mira Hotellissa.
Täällä Edward Snowden kesäkuussa 2013 luovutti The Guardianin ja The Washington Post - lehdille suuren määrän NSA:n salaisia tietoja.
Kirjan ja dokumentin mukaan hän yöpyi huoneessa nro 1014.

Aamukeitto.

Kun kerran Hong Kongissa käy, kannattaa käydä huipulla katsomassa näköaloja.

Kuuluisan ja vanhan Hotelli Peninsulan pihassa pukkikuvia.

Matka jatkui Ho Chi Minhin (Saigonin) kautta itä-rannikolle
Nha Trangiin, joka oli sodan aikaan amerikkalaisten ja ranskalaisten 
lomanviettopaikka. Yllättäin yleisin kieli oli venäjä ravintoloissa, menuissa ja
katukuvassa. Mukavan lämmin paikka, tosin kovin tuulista ja aallokkoista.
Aamuvirkulle tämä oli hyvä. Joka aamu rannalla oli paljon dallailijoita, voimistelijoita ja ihmiset juttelivat aamu kuudesta lähtien. Ja,
 mikä parasta muun perheen nukkuessa, joka paikasta sai hyvää kahvia ja 
aamiaista. 
Tiesitkö, että Vietnam on maailman 2. suurin kahvin tuottaja. Robus laji, jossa
kofeiinia on kaksinverroin arabicaan verrattuna.

Yllättäin skumppapohjaiset drinkit olivat suosittuja, 
sopii minulle. Jos Nha Trangissa piipahdat, suosittelen 
Sherataon hotellin kattobaaria Altitudea drinkkipaikaksi.
Upeat näköalat ja hyvä palvelu.
Uudenvuodenaattona ei raketin rakettia koko kaupungissa,
hiukan pettymys.

Hinnasto!

Varasimme tripadvisorin avulla kokkikurssin,
joka sisälsi tuhdin tietopaketin myös kulttuurista.
Chef Dat haki meidät aamulla hotellilta ja matkalla poikkesimme
katsomassa miten tehdään "grillejä".

Tällaisessa uunissa savipöntöt poltettiin vuorokausi.
Miehet harrastivat kukkotappeluita.
Huomaatko yhtäläisyyttä?
Pölyhuiska lähti mukaan.

Matkan varrella poikkesimme katsomassa patonkitehdasta joka on edelleen toiminnassa. Aamun patongit ovat lähteneet eteenpäin ja uuni oli vielä kuuma.
Patonkitehdas on perua ajalta, kun Vietnam oli Ranskan siirtomaa 70 vuotta.

Tämä oli erikoisin juttu aikoihin.
Kokkimme vei meidät kahville. Ihmiset istuivat hiljaa ja katsoivat/kuuntelivat
katosta roikkuvia häkkilintuja. Sitten pääsimme jyvälle...

Miehet toivat omia lintujaan häkkeineen "seurustelemaan ja näytille"
skootterin kyydissä. Siinä sitä sitten katseltiin ja kuunneltiin ja hups,
sitten miehet laittoivat hupun häkin päälle ja hyppäsivät häkkeineen skoban
kyytiin ja kotiin. Isot miehet...

Ruokatarvikkeet haimme paikalliselta torilta. Kokin mukaan
ainekset pitää hakea kahden tunnin sisällä, muuten ne ovat kelvottomia.
Kuinkas kauan meidän vihannekset yms lojuu hyllyllä?

Korianteria, pinaattia ja paljon sellaisia vihanneksi mistä en ole
edes kuullut. Vietnamissa vihannekset ovat keskeisessä roolissa, ei peruna.
Jo siksi oma olo vatsassa oli loistava, kun leivät ja perunan turvottava vaikutus
oli poissa.


Poikkesimme nuudelitehtaalla. Aurinko armas kuivattaa.


Kaikki käytetään hyväksi. Rouva jauhaa meille kookosjauhetta.


Teimme kokkikurssilla koookosmaidon itse. Kookoksen kuoresta irrotettua lihaa,
lisättiin kuumaan veteen, jossa se sai olla puolisen tuntia.
Sen jälkeen valutettiin ja maito valmista.

Kokkikoulu oli Chef Datin sukulaisten kodin pihassa. Siistiä ja puhdasta.
Tässä linkki jos haluat joskus mennä hänen kurssilleen


Kaikki koristellaan, se on tärkeää koska silmilläkin syödään.

Naudanlihaa, vihanneksia, valkosipulia.
Katkarapuja tamarindi-kastikkeessa sekä
 kookos-peruna-porkkana-kanaa.

Jälkiruoaksi hedelmiä. Päivän kesto klo 10-15.

Lomailun jälkeen olimme yhden yön Ho Chi Minissä (Saigonissa).
Kävimme Vietnamin sodan museossa. Tämä kuva ja moni, moni muu
kuva oli tuttuja lapsuuden tv-uutisista.
Kun kiersimme ja katselimme niitä kauheuksia, mietimme, miten
tämä erosi Hitlerin hommista? Jenkkien toiminta ja 
mitä tapahtuu maailmassa nyt? Mitä on opittu?
Kävimme Manun kanssa muutama vuosi sitten Auschwitzissä sekä Birkenaussa Puolassa. Yhtä ahdistavaa katsottavaa.
Täytynee katsoa Platoon.

Tämä kuva pysähdytti minut!

Nuudelikeitot olivat hyviä, kunhan laittoi mausteita reilusti.
Aamiaiseksi, lounaaksi ja illaksi. Joka paikassa syötiin tätä.

Tuoreet, raikkaat kevätrullat olivat minun suosikkeja.
Nämä olivat merenelävillä, paljon minttua, kevätsipulia ja vaikka mitä.

Sattumavalokuva yllättää.
Oletko ottanut joskus valokuvan ja lopputuloksesta
ilmestyy jokin erikoinen juttu.
Otin ikkunan läpi kuvan hassutellakseni,
ja mitä sainkaan. Varmaan paras kuva minkä olen
koskaan saanut ;-)































maanantai 4. tammikuuta 2016

Jääkakkujen sesonkiaika - vinkkejä loppiaista odotellessa

Pakkanen paukkuu sopivasti. Nyt saat muutamassa tunnissa
tehtyä loppiaiseksi erilaiset jäälyhdyt. 
Tässä ohje:
Täytä erilaisia kakkuvuokia tulikuumalla vedellä.
Vie ulos ja 20 asteisessa pakkasessa jäätyy sopivaksi 2-3 tunnissa. 
Komeampi tulee, jos annat veden jäätyä vain noin 2 mm paksuiseksi ja sitten varovasti kastelet vuoan ulkopinnan lämpimällä vedellä ja lasket lyhdyn sisältä veden pois.
Mutta ei haitta, vaikka vesi jäätyy umpijäähän, silloin siitä tulee läpinäkymättömämpi.
Jos kynttilä ei tahdo mahtua kakkuvuoan reikään, laske kuumaa vettä 
jäähän, jotta sopiva reikä muodostuu.
Tulikuuma vesi tekee jäästä kristallin kirkkaan. 
Vinkki: Lopuksi viimeistele pintakirkkaus laskemalla nopeasti
lämmintä vettä teoksen päälle.

Vähän vaihtelua perinteisten lyhtyjen sijaan.


Korkeampia saat, kun kostutat alareunaa ja ladot vuokia päällekkäin.

Jääkyyneliä ulkokranssiin.

Täytä ilmapallo vedellä. Ota tarpeeksi pitkä naru, joka sitten toimii riipuksena. Solmi vaikkapa mutteri tms raskas osa langan päähän ja pujota se ilmapalloon. Solmi pallo kiinni toisella langalla tiukasti. Vie ulos pariksi tunniksi tai kauemmaksikin aikaa. Kun pisara on jäätynyt umpsukkeliin, revi ilmapallo pois, 
käytä nopeasti kuuman veden alla ja vie paraatipaikalle.

Jäälyhtyjä kreikkalaisen jogurttipurkin avulla.


Näihin en osaa parempaa ohjetta antaa, taideteoksia tulee itsestään.



HYVÄÄ LOPPIAISTA!