Mosaiikkipolku alkaa valmistua

Sunnuntaipäivän urakka, melkein valmista.

Ei sentäs, tässä olen vasta pilkkonut ja hahmotellut kuviot. Tämän vaiheen jälkeen kiinnitin palaset yksitellen kiinnityslaastilla. Parin päivän päästä saumaan vitivalkoisella saumalaastilla.

Teimme vuosi sitten betonista polunpohjat, koska olen lopen kyllästynyt öljyämään lämpökäsitellyistä laudoista tehtyjä polkureittejä. Tavoitteena on, että pääsemme puhtain jaloin kulkemaan mökistä saunalle ja rantaan. 

Viime kesänä en ehtinyt päällystää kuin reunat ja nyt sitten jatkoin täyttämistä.

Pilkon osat isoista kaakeleista. Niistä tulee jotenkin persoonallisempia kuin että käyttäisi valmiita pieniä mosaiikkeja. Mutta makuasia!

Jos vaikka innostut tekemään mosaiikkeja, kannattaa muistaa että laatan pitää olla talvenkestävää. Ei siis sellaista mikä on lasitettu pinnasta.

Värivaihtoehdot ovat vähissä, mutta joskus onnekkaasti löytää kaakelikaupoista upeita värejä.

Toinen huomioitava asia on, että mosaiikki on liukasta. Käytän itse mattapintaisia ja karkeita laattoja. 

Tässä seuraava projekti mieheni kanssa!

Katso myöhemmin, mitä tästä tulee...

Kasvihuonekuulumisia.

Kylmin ja tuulisin kevät meidän mökkihistoriassa. Sitäkin uhmaten, laitoimme kaikki kasvit jo kasvihuoneeseen ja yöllä on ollut lämmitin päällä. 

Viime viikolla oli vielä kasvavan kuun aika, jolloin kaikki lähtee hyvään vauhtiin.

Salaateissa ja kukkamaassa on jo pientä alkua näkyvissä.

Olen mökillä kuuliaisesti tehnyt istutus- ja kitkemistyöt kuun vaiheita seuraten. Ostin viitisen vuotta sitten kirjan Kuun vaikutus puutarhassa.

Hyviä vinkkejä saa myös nettisivuilta Yläkuu.

Klo 23.30 toissayönä ja näin valoisaa!

Tiistaina on täysikuu klo 19.30 ja tuolla se taivaalla kurkistelee, kun tätä päivitystä kirjoittelen.

Mökkipation uudistus - ennen ja jälkeen

Wau - vihdoin ilma lämpenee. Kevät-työt ovat hurjasti myöhässä Villa Rievelissä. Aiempina vuosina olen jo yrtit ja kukat istuttanut aikapäiviä sitten. 

Nyt on kaksi viikkoa hyvän kuun aikaa istuttaa köynnöksiä ja kukkia - kaikkea minkä toivoo pian kasvavan ylöspäin. Eli kuu on kasvava.

Aikaa on ollut suunnitella ja ideoida sisällä. 

Yllä kuva grillikatoksemme takapuolesta, jonka laitoin uuteen kuosiin muutama vuosi sitten. Käytin hyväksi kaiken ylimääräisen.

Edessä olevat betoniset istuimet ovat vanhan grillin seinät, jotka päällystin mosaiikilla. Patioksi valoimme laatan, johon painelin epämäärisiä kaakelipaloja.

Kreikka-maailma tuli meille Santorinin ja Skiathoksen matkan jälkeen.

Seinän vieressä olevassa laatikossa on vesipumppu ja ruukut talvisäilytyksessä.

Penkeillä istuskellaan ja otamme siskojen kanssa jalkakylpyjä..

Tässä tämä hirvitys oli.

Oikein itseänikin huvittaa, kun alan kuulostaa sisustusohjelman tädeiltä: näin ennen ja jälkeen.

Itämaisen keramiikkalyhdyn olen tehnyt ja delfiinipatsaan pelastin kaatopaikkakuormasta viimehetkellä.

Pizzauunissa kesän eka pizza.

Tässä linkki mieheni tekemään youtube videoon Pizza-uuni ulkokäyttöön/Outdoor pizza-oven

Näille pizzoille ei vedä vertoja mikään.

Metsänkeijut ovat olleet koivun juurella 12 vuotta kesät talvet.

Vain toiselta on pudonnut toinen jalka ja siipi.

Vernazza - Cinque Terre osa 2, matkavinkki autoillen Italiassa

Milano-Genova-Levanto-Vernazza-Manarola-Monterosso-Portofino-Milano kolmessa päivässä.

Italiassa on niin monta kivaa ja erilaista paikkaa. Löysimme tämän Cinque Terren viime vuonna. Löydät viime vuoden matkavinkin täältä Riomaggiore, rakkaudenpolulle - Via dell Amore.

Viisi kylää sijaitsevat näyttävästi korkeilla rantakallioilla. 

Polku oli silloin suljettu mutavyöryjen aiheuttamien tuhojen myötä, joten nyt oli hyvä syy taas lähteä uudelleen.

Lensimme Milanoon ja vuokrasimme pienen auton, inhokkini Fiat 500. Ajoimme n. 2 h Genovaan ja siitä Levantoon, jonne jätimme auton rautatieasemalle parkkiin. Siitä junalla Vernazzaan noin 20 min. Asemalta kävelimme viitisen minuuttia huoneistollemme.

Vernezza on minun mielestäni paras paikka viidestä kylästä. Kaikki keskittyy pääkadun varrelle: ravintoloita, pikkuisia puoteja, huoneita vuokrattavana. Piskuisessa kylässä ei ole asukkaita tuhattakaan, mutta sesonkina katu ja ravintolat täyttyvät vaelluskenkäisistä turisteista. 

Vuokrasimme huoneiston ihan piazzan läheltä, tuossa kuvassa huoneemme oli yläkuvan värikkäiden päivänvarjojen vieressä olevassa talossa. Aivan täydellinen sijainti, ravintolat parinkymmenen portaan päässä, vaelluspolut lähtivät suoraan piazzalta, merenranta vieressä, juna-asema 5 minuutin päässä.

Näkymä huoneistostamme, päivällä risteilyvieraat ja vaeltajat täyttivät piazzan. 

Illantullen mummot istuivat katsellen elämän menoa ja lapset pelasivat jalista.

Elämä hiljeni klo 23 ja tuli hiljaisuus, vain meren kohina kuului huoneeseen nukkumaan käydessä.

Vuokrasimme netin kautta huoneiston Francamaria

Huoneistomme nimi oli Cessa Doia, iso huone merinäköalalla.

Hotelleja emme nähneet lähellä rantaa. Huoneita näytti olevan paljon vuokrattavana. Kaikki toimi hyvin niin vuokratessa kuin paikan päällä.

Tässä viereisen huoneiston vuokranantajan tietoja.

Ei uskoisi, että sama paikka oli mutavyöryjen jälkeen 2011 tämän näköinen. Mutta nyt kaikki oli upassa kunnossa.

Tästä lähti sininen polku kohti seuraavaa, pohjoisinta kylää, Monterossoa. Matkaa oli 4 km mutta aikaa meni meiltä 2,5 tuntia ja täytyy sanoa että ei ollut helppo retki. Jyrkkiä rappusia, huiman kapeita polkuja, jyrkkiä putouksia aivan polun vieressä... Perille päästyämme jalat olivat tytisevää hyytelöä ja hiki virtasi. Vaellusvaatteiden kanssa ei tarvitse olla kovin tarkkoja. Moni taapertaja oli risteilylaivalta kauluspaidassa ja hmm.. lipokkaissa.

Polulle oli 7,50 e päivämaksu. Polun alussa ystävällinen nuoripari antoi meille

lippunsa, koska eivät enää niitä tarvinneet.

Taakse jäi Vernazza, joka näkyy keskellä ja kohti Monterossoa.

Kävelemässä oli koko ajan väkeä, yksin ei tarvinnut talsia hetkeäkään.

Iloista puuskutusta, huokailua, naurua.

Täällä oli valtaosa nuoria porukoita, nuoria pariskuntia, muutama vanhempi.

Jos polku Vernezzasta oli ylänousua, loppumatka oli viiniviljelysten vieressä jyrkkää alamäkeä. Olimme lopen uupuneita kuumissamme ja pohkeet huusivat hoosiannaa. Mutta perille pääsimme tutisevin jaloin.

Takaisin tulimme junalla 2 minuuttia.

Kävimme piipahtamassa yhdessä viidestä kylästä, Manarolassa, jota kehutaan yhdeksi kauneimmista. Huikeita maisemia ja mereltä päin laivalta katsottuna, ei voi kuin kysyä, miten ihmeessä näin vaikeisiin paikkoihin talo on rakennettu.

Manorola oli hieman pettymys. Kuvissa kylä näyttää upeammalle, mutta suosikkini on Vernazza.

Via Dell Amor - rakkaudenpolku ei vieläkään avautunut meille.

Ilmeet kertovat pettymyksen. Missään ei ilmoitettu, että polku on suljettu sen huonon kunnon vuoksi. Polku kulkee siis Manarolasta seuraavaan eteläisimpään kylään, Riomaggioreen.

Ensi vuonna sitten viimeiseen kylään, Cornigliaan.

Hetki ennen kuin aalto yllätti..

Kun emme päässeet rakkauden polulle, 

tein sitten meidän muistomerkin rannalle. Nyt on sitten

mökille tulossa muutamia tuollaisia kiviä mosaiikkien sekaan.

Korkealla vuorella lepäsivät edesmenneet kyläläiset.

Kaikkien hautojen kyljessä oli samanlaiset valaisimet/tuikut.

Tämähän olisi hyvä idea suomessakin, ei tarvitsisi viedä kynttilöitä ja hautausmaat näyttäisivät aina valoisilta. Lamppu oli samanlainen kuin taskulampussa.

Voiko kivet todella olla tämän värisiä - kyllä.

Kiviharrastajana kiinnostaa...

Tulomatkalla poikkesimme Portofinossa.

Olin vielä niin edellisten päivien fiiliksissä, että tämä paikka ei sitten pudonnut ollenkaan. Liian fiini ja teennäinen - sopii jollekin.

Vain tämä musta jahdin möhkäle jäi kuvaan.

Mutta kolmessa päivässä onnistuu mukava loma. Suosittelen.