maanantai 11. toukokuuta 2015

Vernazza - Cinque Terre osa 2, matkavinkki autoillen Italiassa

Milano-Genova-Levanto-Vernazza-Manarola-Monterosso-Portofino-Milano kolmessa päivässä.
Italiassa on niin monta kivaa ja erilaista paikkaa. Löysimme tämän Cinque Terren viime vuonna. Löydät viime vuoden matkavinkin täältä Riomaggiore, rakkaudenpolulle - Via dell Amore.
Viisi kylää sijaitsevat näyttävästi korkeilla rantakallioilla. 
Polku oli silloin suljettu mutavyöryjen aiheuttamien tuhojen myötä, joten nyt oli hyvä syy taas lähteä uudelleen.


Lensimme Milanoon ja vuokrasimme pienen auton, inhokkini Fiat 500. Ajoimme n. 2 h Genovaan ja siitä Levantoon, jonne jätimme auton rautatieasemalle parkkiin. Siitä junalla Vernazzaan noin 20 min. Asemalta kävelimme viitisen minuuttia huoneistollemme.


Vernezza on minun mielestäni paras paikka viidestä kylästä. Kaikki keskittyy pääkadun varrelle: ravintoloita, pikkuisia puoteja, huoneita vuokrattavana. Piskuisessa kylässä ei ole asukkaita tuhattakaan, mutta sesonkina katu ja ravintolat täyttyvät vaelluskenkäisistä turisteista. 
Vuokrasimme huoneiston ihan piazzan läheltä, tuossa kuvassa huoneemme oli yläkuvan värikkäiden päivänvarjojen vieressä olevassa talossa. Aivan täydellinen sijainti, ravintolat parinkymmenen portaan päässä, vaelluspolut lähtivät suoraan piazzalta, merenranta vieressä, juna-asema 5 minuutin päässä.


Näkymä huoneistostamme, päivällä risteilyvieraat ja vaeltajat täyttivät piazzan. 
Illantullen mummot istuivat katsellen elämän menoa ja lapset pelasivat jalista.
Elämä hiljeni klo 23 ja tuli hiljaisuus, vain meren kohina kuului huoneeseen nukkumaan käydessä.

Vuokrasimme netin kautta huoneiston Francamaria



Huoneistomme nimi oli Cessa Doia, iso huone merinäköalalla.
Hotelleja emme nähneet lähellä rantaa. Huoneita näytti olevan paljon vuokrattavana. Kaikki toimi hyvin niin vuokratessa kuin paikan päällä.


Tässä viereisen huoneiston vuokranantajan tietoja.


Ei uskoisi, että sama paikka oli mutavyöryjen jälkeen 2011 tämän näköinen. Mutta nyt kaikki oli upassa kunnossa.

Tästä lähti sininen polku kohti seuraavaa, pohjoisinta kylää, Monterossoa. Matkaa oli 4 km mutta aikaa meni meiltä 2,5 tuntia ja täytyy sanoa että ei ollut helppo retki. Jyrkkiä rappusia, huiman kapeita polkuja, jyrkkiä putouksia aivan polun vieressä... Perille päästyämme jalat olivat tytisevää hyytelöä ja hiki virtasi. Vaellusvaatteiden kanssa ei tarvitse olla kovin tarkkoja. Moni taapertaja oli risteilylaivalta kauluspaidassa ja hmm.. lipokkaissa.
Polulle oli 7,50 e päivämaksu. Polun alussa ystävällinen nuoripari antoi meille
lippunsa, koska eivät enää niitä tarvinneet.



Taakse jäi Vernazza, joka näkyy keskellä ja kohti Monterossoa.
Kävelemässä oli koko ajan väkeä, yksin ei tarvinnut talsia hetkeäkään.
Iloista puuskutusta, huokailua, naurua.
Täällä oli valtaosa nuoria porukoita, nuoria pariskuntia, muutama vanhempi.

Jos polku Vernezzasta oli ylänousua, loppumatka oli viiniviljelysten vieressä jyrkkää alamäkeä. Olimme lopen uupuneita kuumissamme ja pohkeet huusivat hoosiannaa. Mutta perille pääsimme tutisevin jaloin.
Takaisin tulimme junalla 2 minuuttia.





Kävimme piipahtamassa yhdessä viidestä kylästä, Manarolassa, jota kehutaan yhdeksi kauneimmista. Huikeita maisemia ja mereltä päin laivalta katsottuna, ei voi kuin kysyä, miten ihmeessä näin vaikeisiin paikkoihin talo on rakennettu.
Manorola oli hieman pettymys. Kuvissa kylä näyttää upeammalle, mutta suosikkini on Vernazza.

Via Dell Amor - rakkaudenpolku ei vieläkään avautunut meille.
Ilmeet kertovat pettymyksen. Missään ei ilmoitettu, että polku on suljettu sen huonon kunnon vuoksi. Polku kulkee siis Manarolasta seuraavaan eteläisimpään kylään, Riomaggioreen.
Ensi vuonna sitten viimeiseen kylään, Cornigliaan.
Hetki ennen kuin aalto yllätti..



Kun emme päässeet rakkauden polulle, 
tein sitten meidän muistomerkin rannalle. Nyt on sitten
mökille tulossa muutamia tuollaisia kiviä mosaiikkien sekaan.
Korkealla vuorella lepäsivät edesmenneet kyläläiset.
Kaikkien hautojen kyljessä oli samanlaiset valaisimet/tuikut.
Tämähän olisi hyvä idea suomessakin, ei tarvitsisi viedä kynttilöitä ja hautausmaat näyttäisivät aina valoisilta. Lamppu oli samanlainen kuin taskulampussa.

Voiko kivet todella olla tämän värisiä - kyllä.
Kiviharrastajana kiinnostaa...

Tulomatkalla poikkesimme Portofinossa.
Olin vielä niin edellisten päivien fiiliksissä, että tämä paikka ei sitten pudonnut ollenkaan. Liian fiini ja teennäinen - sopii jollekin.
Vain tämä musta jahdin möhkäle jäi kuvaan.
Mutta kolmessa päivässä onnistuu mukava loma. Suosittelen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti