lauantai 7. marraskuuta 2015

Terassitähti, arabialaista ruokaa kaamokseen ja adventtimustikoita

Jouluntähti kuistille. Ketut saivat lähteä seinältä ja 
löysin tällaisia kivoja tähtiä Finnmarin tehtaanmyymälästä.
Tyttäreni kertoi, että ausseissa joulukuusen latvaan ei laiteta tähteä vaan enkeli.

Kolmas hirvi sai lumiturkin purkista. 
Lumispraylla saa kivoja uudistuksia vanhoihin koristeisiin,
jos vaan mielikuvitusta riittää.

Pimeä päivä, kaamos yrittää kaataa.
Kaivoin syksyn Espanjan tuliaiseni esiin ja näistä tuli nyt 
glögilasit. 
Glögikisa lähenee naapurit! Kurkkaa viimevuoden fiiliksiä täältä glögikisa 

Leipomisintoni tyydytin pataleivällä, jonka ohje löytyy aiemmista postauksistani.
Hyvää oliiviöljyä,suolaa sekä piparia kaveriksi.

Hirvi pudotti sarvensa, voi peeveli. On hentoista ainetta,
mutta onneksi hoituu liimalla. 
Hopeanvärisen suojaruukku-maljakko löytyi kesällä
RTV:n alelaatikosta kolmella eurolla. Niitä näytti olevan siellä vielä
muutama viikko sitten.




Innostuin pitkästä aikaa tekemään ajan kanssa menun sekä kattauksen.
Koska meille Lahteen on tullut aika joukko pakolaisina
irakilaisia, kaivelin irakilaisia ja arabialaisia ruokaohjeita. 
Kovin oli kasvispainotteista ruokaa.. mutta tämä riisiruoka oli todella
maukasta, eikä yhtään liian mausteista. Riisi meni näin:

MAQLUBA eli keikausriisi

3 dl risottoriisiä
2 rkl öljyä
1 munakoiso
1 sipuli
2 valkosipulinkyntttä
1/2 kukkakaali
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 tl mustapippuria
8 dl kasvislientä (2 palaa)
1/2 tl suolaa
1 sitruunan mehu

1. Leikkaa munakoiso vajaan cm viipaleiksi. Ripottele hieman
suolaa päälle, lepuuta niitä noin puoli tuntia.
2. Irrottele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi, kuori sipuli ja valkosipulikynnet.
Silppua sipulit ja sekoita muut mausteet keskenään.
3. Kuivaa munakoisoviipaleet, lorauta 1 rkl öljyä pannulle ja paista hieman molemminpuolin. Lado uunivuoan pohjalle yhdeksi kerrokseksi.
4. Kuullota sipulit öljyssä, lisää riisi ja sekoita kunnes riisi on kuulakasta.
Laita pannulle myös kukkakaalit ja mausteet, sitruunamehu. Sekoita.
5. Lusikoi riisi munakoisojen päälle, painele tiiviiksi. 
Kaada kuuma kasvisliemi päälle.
6. Paista 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Laita folio päälle ja anna 
hautua 15 minuuttia.
7. Kumoa koko vuoka isolle vadille tai siirtele kauhalla varovasti. 
Ripottele päälle lehtipersiljaa, korianteria ja muutama mintunlehti.

Tarjosin tämän kreikkalaisten lammaslihapullien, naan-leivän ja jogurttikastikkeen kanssa.


Katoin pöydän värikkäillä pienillä laseilla ja pienillä lautasilla.
Päytäliinaksi ohuita huiveja ja Intiasta tuotu pöytäliina sekä kuparinvärisiä kynttilänjalkoja yms.
Olen kovin viehtynyt tyyliin, jossa lähes kaikki astiat ovat eriparia.

Jouluntuloa ei voi estää. Tein viime vuonna
joulukorttitaulun. Taulunkehys, josta otin lasin pois. 
Taustapahviin kiinnitin niittarilla kullanvärisen kankaan ja vähän
fylliä väliin. Sen jälkeen pingotin mustaa kuminauhaa
kuvan mukaisesti.

Adventtimustikoita. Viikon päästä on hyvä aika kuusta
käydä nappasemassa metsästä mustikanvarpuja maljakkoon.
Hyvällä tuurilla saat iloita mustikankukista adventin aikaan.

Meidän Isa on ollut kohta viisi kuukautta Melbournessa.
Skypettelin aamulla ja kyselin onko hän mielestään muuttunut
tässä ajassa. Hetken mietittyään, kertoi tulleensa paljon avoimemmaksi ja nauravammaksi sekä arvostaa enemmän eri asioita kuin lähtiessään.

Muutama juttu jäi keskustelusta mieleeni: kavereiden keskinäiset kähinät hoidetaan face-to-face. Opettajia tai vanhempia ei aina roudata välienselvittelyyn.
Samoin he käyttävät paljon sanaa surullinen samasta tunteesta, jossa me käytämme loukkaantumista tai pahoittaa mielensä. Minusta tuo surullinen on paljon koskettavampi ja toiset enemmänkin kovempia ja negatiivisia - jättävät ikäänkuin kokijan yksin. 

Haluan itsekin näin joulun alla kiinnittää huomiota ihmisten kohtaamisiin.
Ajankäyttö on puhetta valinnoista ja kertoo, mitä
elämässään arvostaa. Jos perheelle ja läheisille ei ole aikaa,
heitä ei arvosta.
Eikös se vanha sanonta sano, että kuuntelemisen taito pitää pariskunnan yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti