torstai 26. lokakuuta 2017

Saaristossa maakrapuna

 Tämä ei ole Italiasta - eikä Rääveliltä.
Taustalla kaukana häämöttää Tallinna.
Sain kunnian tutustua Strömsön lähistön saaristoon syksyllä ja 
olin otettu.Toki tuijat oli mantereelta tuotu, mutta sopivat 
mallikkaasti miljööseen.
En nyt vain voi kuin hiljaisesti hämmästellä tätä ahkeruutta
mitä täällä saaristossa harrastetaan. Mukavan rennosti, mutta
aikaiseksi saadaan vaikka mitä. 
Olen otettu. Monta hyvää ideaa jäi takataskuun.
Kiitos hyvälle oppaalleni sekä kiitolisena mökkien omistajille, joiden
mökeillä sain vierailla.

Syyskuun loppupäivät hehkuivat toisin kuin
sisämaan päivät hyytävinen tuulineen.
Strömsön alueella tosiaan säätkin suosivat kuten 
muutkin toimet paremmin - ainakin kokemukseni perusteella.


Aurinko painuu alas ja varjot paljastavat saarien kallioiden muodot.
Onko tämä virtahevonkuono vai sukellusveneen silhuetti..


Rauha, luonnonläheisyys, vain me - ei muita kulkijoita veneellä, vesillä.
Vain ilmanvaltijoita; sorsia, merimetsoja, joutsenia ja olisiko ollut 
hanhia. Meri helli loivilla aalloilla, lämmintä ja turvallista.

Tuttu stoppi monelle Strömsössä.

Matka joka muutti paljon itsessäni ja suhtautumisessani luontoon, sen monimuotoisuuteen sekä myös metsästykseen. 
Nyt ymmärrän maakrapuna monta asiaa aivan uusin silmin.
Miksi sen mustan silkkisen minkin oloa ei katsota suopeasti tai miten luonnolliselta metsästyksen omavaraisuus näyttäytyy.
Tuliko minusta tämän kokemuksen myötä EräPirkko tai oikeastaan EräIpa?
Tämä pohdinta tuntuu jopa itsestäni naurettavalta. Olen ollut sitä aina 
ja tuskin se pois lähtee kuten ei lähde raidat seepraltakaan.

On tämä niin söpöä, ikuisesti yhdessä.


Tällaista näkyä ei näy kotijärvelläni Räävelillä.
Tässäkohdin lienee aseen piippu jo kohdistunut joihinkin näistä kavereista, kääk!


Ahkeria ovat ulkosaariston mökkiväki. Kumarrus!
Meren armoton voima taltutetaan aallonmurtajilla - olisiko jopa käsivoimin?
Kun me maakravut sisävesillä annamme periksi luonnonvoimille,
nämä kaverit täällä rakentelevat aallonmurtajia ja siinä sivussa tulee laguuneja
joihin on helppo ja turvallista laskea veneellä.
Ja mitkä maisemallisesti ovat hitsin hyvän-näköisiä ja myös toiminnallisia.
Olen vaikuttunut.

Juuri tästä on kyse.
Kaukana siintää Tallinna ja edessä avomeri.
Kaikkea upeaa saa aikaiseksi kun on mielikuvitusta. Kadehdin ottaen huomioon olosuhteet. Kaikki tuijat ja mullat tuodaan tänne veneellä.

Kuva on kapeikosta jossa joutsenet ovat hetki sitten
"siivonneet" oloaan.



Luonto helli meitä kuin lahjaksi syyskuun viimepäivinä. Aurinkoa, lämmintä ja lempeää tuulta. 

Meri hellii ja pistää pohtimaan syntyjä syviä.

Ensimmäinen tutustuminen Suomen saaristoon vaikutti.
Sisämaan kasvattina ja luontoihmisenä antoi aivan uuden - 
lempeän, rennon, vapaan mutta toisaalta saariston karun kuvan 
hyvin esiin. 
Luonto on ankara, sen tuoma omavaraisuutta mikä kiehtoo.
Monta asiaa lähti omalle mökille jalostettavaksi.

Toki tämä ei tarkoita että oltaisiin kaikinpuolin omavaraisia, mutta
tässä maailmatilassa kuulostaa niin hyvälle. Olen otettu.
Oman saariston yhteisöllisyys on Strömsöläisyydellään omanoloinen. 
Yhteisöllisyys hämmästyttää, samalla kiehtoo.

Mitä opin?
Aurinkoa ja tuulta käytetään energiana.
Omavaraisuus.
Tuoretta kalaa, lintuja ja riistaa on tarjolla runsainmitoin.
Illoin otetaan rennosti. Nautitaan ystävistä, saarten naapureista,
rentoudutaan porealtaassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti